torstai 3. syyskuuta 2015

Kaksi Suuntaa ilmestynyt!

Terve. PKP:n uusi levy Kaksi suuntaa (CD/LP/Lataus) nyt saatavilla Svart Recordsilta, sekä kaikista hyvinvarustetuista levykaupoista kautta maan!



















Levy myös kuunneltavissa suoratoistopalveluissa, kuten Spotify ja Apple Music.
Myös Rumba on tarjonnut levymme kuultavaksi. Laita levy kuunteluun, ja sitten kipin kapin levykauppaan!

Biisilista:

1. Elisabeth (4:33)
2. Vuoristoratoja (5:44)
3. White Noise (4:27)
4. Kaksi Suuntaa (7:07)
5. Punainen lanka (4:45)
6. Nälkä (4:26)
7. Musta koira (4:37)
8. Laboratorio (5:33)



Elisabet
 
Kuningatar Elisabet, minne katosit?
lähiöiden reunalla sinut vuosi sitten nähtiin
 uutta kamaa länsituuli kaukomailta puhaltaa
   on sulla uudet kasvot, silmät sammuneet
 rajamailla pidin miekkaa rinnallasi, ystävä
   nyt ajat muuttuneeet, lasi on vain lasia
   filmi pyörii tyhjää, poissa ovat ihmiset
 ei kukaan notku ovilla kun uusi aalto tulee
         Vain kuolema parantaa hölmön
            aika kiitää kuin nuoli
           aina vaivainen valittaa
            ei kukaan notku ovilla
             kun uusi aalto tulee
           Vain me olemme jäljellä
            haistan talven tulevan
            kansa istuu nurmikolla
           pullot poliisin kiusana
             missä on arvokkuus,
            kaiken kansan juhlat?
             missä olet Elisabet,
             kun uusi aalto tulee
             Ei suurta menetystä
             tuhka sataa tuuleen
                 se on maata
      mutten saata enää yhtään kuollutta
           soi surumarssi huonosti
            mitä tänään ostaisin?
        kuule Elisabet, kerron sinulle
         Vain kuolema parantaa hölmön
            aika kiitää kuin nuoli
           aina vaivainen valittaa
            ei kukaan notku ovilla
             kun uusi aalto tulee
          Aavelaivat, aavekaupungit
                   haaveet
               harhat taivaalla
                  Ave María
                   näkemiin
          Aavelaivat, aavekaupungit
                   haaveet
               harhat taivaalla
                  Ave María
                   näkemiin
                   näkemiin
                   näkemiin


 
Vuoristoratoja
 
Kun taivas repeää, teen sinulle kunniaa
 Kun mieli repeää, teen sinulle kunniaa
     Puuttomat lehdet sanaton lupaus
   rautainen portti sen sarana laulaa
   huomenta maailma huurteinen taivas
      jäätyvät vedet ja jäätyvä maa
       mutten siltikään ole yksin
             sisimpäni palaa
          rintaan hiiltyy tuli
           en enää sinne palaa
            alitajunta nauraa
          yllättävältä taholta
            odottamatta valoa
          vuoristoratoja, kuvia
           niissä odotan sinua
       en, en, en, en, en, en, en
       en, en, en, en, en, en, en
    Huomenta avaruus täytetty lupaus
    askeleeni varmat kun polku aukeaa
 Kun mieli repeää teen sinulle kunniaa
saanko levähtää? kukaan ei jatka tarinaa
    kun taivas repeää  olenko siellä
        olenko siellä missä sinä?
            Puuttomat lehdet
             sanaton lupaus
            rautainen portti
            sen sarana laulaa
            huomenta maailma
             nyt näen kauas
            lähden tästä pois
          sanomatta sanaakaan
       mutten siltikään ole yksin
       mutten siltikään ole yksin 
 


 
  
  
White noise

    
   
   
            Hiukset rätisee tuulessa
           kovin on huono keli lentää
          peiton alla maailmaa piilossa
        viraston akka pyytää taas käymään
  mitä minä teen, kun mikään ei tunnu miltään?
   Jos vielä jotain teen, suotko anteeksi sen?
   myönnän, hukkasin sen elämäni kaukosäätimen
käännä käännä virta pois aivan hiljaa olla vois
käännä käännä virta pois kuuluu vain white noise
            Elämä tyhjä kuluta kuluta
           väsyri täynnä savuta savuta
            tapaamiset kaikki unohda
        unohdan mitä minun pitikään sanoa
   Jos vielä jotain teen suotko anteeksi sen?
   myönnän, hukkasin sen elämäni kaukosäätimen
käännä käännä virta pois aivan hiljaa olla vois
käännä käännä virta pois kuuluu vain white noise
                Me kaikki täällä
                  oikea, väärä
                ja kaikki lapset
                    kadonneet
                Me kaikki täällä
                  oikea, väärä
                ja kaikki lapset
                    kadonneet
            Elämä tyhjä kuluta kuluta
           väsyri täynnä savuta savuta
            tapaamiset kaikki unohda
           unohda passivoidu ja katoa
 
 
Kaksi suuntaa
 
Synnyin kesken päivän kunnolliseen, steriiliin ympäristöön. Olin
  peloissani. Ihmettelin, miksi en muistanut mitään. Äiti sanoi
 minulle: rakas lapsi, olet lapsi. Opettaja oli hiljaa. Johtaja
                            hymyili.
Aamunkoitto oli raskas. Katkennut miekka, hylätyksi tuleminen ja
 siitä tihkuva pelko. Kun päivä sarasti, koston enkeli nousi ja
  ratsasti. Mitä siitä seurasi, kun tulin ihmisten kaupunkiin?
  Pilvessä sain parhaat ideani; ryöstelin; riipustelin; tapoin.
 Keräsin aina raivoisat aplodit . Kasvatin siivet ja vaihdoin ne
  merkkarikasoihin. Sain kolumnin paikallislehteen, ja haukuin
   kaikki oikeat ihmiset. Naistenlehdet kyselivät, foorumeissa
                           intettiin:
                  "Kävikö hän koulut loppuun?
                      Onko äitinsä hullu?
              Onko hänen tuotteensa pelkkä kupla,
              vai onko kohta koko aasia pilvessä?"
      No, olin kaikkea tätä, mutta ennen kaikkea estynyt,
          jalostettu ihminen, jolla ei ole päämäärää,
                    mutta kova halu kuristaa.
             Viikossa olin koneessa kohti Helsinkiä
        matkalaukku täynnä kerosiinia ja psyykelääkkeitä
                        Poliisi pysäyttää
                      kuun viimeinen päivä
                       matkalaukku täynnä
                        mitä on myytävänä
 Kun katson peiliin, mitä katson? Se kasino, peilihuoneet muiden
    sanomat sanat, joita en voi tietää Kenet voin tuntea? Kun
    ajattelen läpi kaikki ihmiset miksi itse olen arvoton ja
         heitteillä? En ole tässä mukana. En ole tässä.
                   ei, ei en ole tässä mukana
                      ei, ei en ole tässä
                   ei, ei en ole tässä mukana
                    ei, ei, ei, en ole tässä
                 Ei tämä ei ole matka mihinkään
             ei ole tarkoitusta tatuoitu kehenkään
                en tuntenut ketään, en yritäkään
                eikä kukaan muista vaikka halusin
             Viikossa olin koneessa kohti Helsinkiä
         matkalaukku täynnä kerosiinia, psyykelääkkeitä.
                Kruunu, iiris, pylväs ja alisiin
                on Aasia pilvessä ja länsi lepää
 
 
 
Punainen lanka 
 
 Kuunnellaan taivasta vaikkei se vastaa
  oudosti välähtää kuvani silmissä sun
paikkasi sun kuka tahansa vois nyt ottaa
        asettua aloilleni en saa
              Kohtaloni mun
         on kai lipaltella vain
        asettua aloilleni en saa
            silmäin takana on
           tieto tuo lohduton
        asettua aloilleni en saa
              Kuka lähtee?
           jäljet kentälle jää
          taas voittaja häviää
             Täällä hämärtää
         en suunnitelmaa muista
              ei sanaakaan
     Hiljainen on lähetin ja kuutamo
      kotini vielä odottaa siis saa
  kohtaloni mun on kai liplatella vain
   matkaansa täällä yksin taittaa saa
             Täällä hämärtää
         en suunnitelmaa muista
              ei sanaakaan
       katoaa matto jalkojeni alla
          karkaa taivas ja maa
             punainen lanka


Nälkä
 
 
Itsepetosta sinua satutan
         saha kädessä sitä haluan
tiedostamatta sahaan silti oksat alta mun
             Kaiken sen saat
       "Mitä vaan!" koitan huutaa
             hajottaa koitat
           mutta ei voi murtaa
        kaiken sen mitä tiennyt en
             minä kostan sen
             kerran viimeisen
                mitä vaan
              minun on nälkä
              Minun on nälkä
              voinko palata?
              minun on nälkä
              voinko kadota?
               Saha , jalka
          viidakkoveitsi, kaula
           verta syliin putoaa
                  lunta
                 hiukset
                  tulta
                  bensaa
                  naama
           verta  syliin putoaa
                  lunta
              minun on nälkä
              voinko kadota?
              voinko palata?
              minun on nälkä
              voinko kadota?
              voinko kadota?
      Sormenjäljissä toivoton kipinä
      saha kädessä hänen vierellään
  katsomatta sahaat aina oksaa alta mun
 


 
  
Musta koira

    
   
   
       On jo valmiiksi ikävä
          viimeinen matka
          viimeinen laulu
       vailla viimeistä sanaa
      pilkut putoaa lauseisiin
       viereisellä laiturilla
         joku liitää syliin
           palaa kotiin
    katson kuvajaista ikkunassa
           sen takana yö
              kalpenee
        Otan sanani takaisin
         en ole vahva yksin
      kai koko poljettu elämä
       on lastattu yllätyksin
        pirun selkeä näkemys
       narussa kunnes irtoaa
            musta koira
            musta koira
       narussa kunnes irtoaa
          Musta koira irti
          villi kaiken iän
   Hullun elämän kauniissa puussa
vuodet on uurtaneet jäljet kaarnaan
     talven tuulessa jäätävässä
       soi hiljaa elävä ääni
            se on siinä
            mutta tässä
   mun koko elämä on päättymässä
     onko päässä se musta aukko
     kun hidastuu taivas ja kuu
          Musta koira irti
          villi kaiken iän
        Otan sanani takaisin
         en ole vahva yksin
          Musta koira irti
          villi kaiken iän


Laboratorio
         Sana se nousee äänestä
haluan hukkua kauhoa takaisin, takaisin
         pimeän äänet ja helmet
           nauhasta putoilee
         helisten poluksi ulos
           Äiti, valo, kasvot
               ja kaukana
   vanhus on jäillä viimeistä kertaa
        Kaikki on samoin alussa
          Yössä vieraat kasvot
          mieltä vasten painaa
          hauraat kädet hamuaa
            hajanaista ilmaa
           minut, sain sinut
             aamu, on aika
           tehdä tästä totta
          tehdään tästä totta
               tervetuloa
        katso kun avasit silmät
               ja kuulet
              kun äänesi
            sinulle laulaa
          sen matkan valmiina
        valmiina valaisten tien
        Kaikki on samoin alussa
             lopussa samoin
         vain toisilla sanoilla
       Jossain on tulinen kirkko
  se lämmittää valossa kylpevän taimen
     samoin kuin vaihtuvat galaksit
             mieli räjähtää
         uusiksi väreiksi taas
       huudan ja koitan pysäyttää
        Kaikki on samoin alussa
             lopussa samoin
         vain toisilla sanoilla
 
 

perjantai 27. joulukuuta 2013

Helikopteri - Uusi biisi

Ihanaa ihanaa!!!

Jälleen uusi, PKP:n ikioma ja heidän ihan itse äänittämä musiikkikappale "Helikopteri", on löytänyt tiensä miksausjärjestelmästä suoraan internetpalvelimen äidilliseen syliin.

Säv. Jaakko Niemelä, Petri Miettinen, Mokka Laitinen. San. Lauri Vehkala. Sov. PKP

Maassa makaa ruumis 
jota kukaan ei tunnista 
raskas tuoksu ilmassa 
hymyilet takaisin 
sattumia matkalta 
pois siltä maalta
jota pettymys nakertaa 
silti se hymy

Seuraa 
matkalla on hyvä olla 
seuraa 
vaikka kumpikin tahollaan 
lohkeilee iholtaan 
enkä tunne sinua

Luen kasvoilta tarinaa 
ketä rakastat, keneltä karkaat 
Luen kasvoilta tarinaa ketä rakastaa?

Hymyilet minulle 
hymyilen takaisin 
raskaat kertomukset 
hajoaa tuuleen
sattuma toi meidät 
yhteen ja haluan 
levätä hiljaa kun peittelet minut

Seuraa 
voimme nähdä mitä siitä 
seuraa
kun kumpikin hajoilee, 
seuraa 
naarmuiksi taivaalle enkä tunne sinua

Tiedän missä asut
Tiedän missä asut
Tiedän missä asut 
mutta vielä ei oo aika

Luen kasvoilta tarinaa 
ketä rakastat, keneltä karkaat 
Luen kasvoilta tarinaa ketä rakastaa?

Maassa makaa ruumis 
jota kukaan ei tunnista 
raskas tuoksu ilmassa 
hymyilet takaisin 
sattumia matkalta 
pois siltä maalta
jota pettymys nakertaa 
silti se hymy

PKP:
Mokka Laitinen - Laulu
Anssi Alajuuma - Rummut
Jari Junnilainen - Perkussiot
Matias Topi - Saksofoni
Lauri Vehkala - Kitara
Jouni Pöllänen - Kosketinsoittimet
Petri Miettinen - Basso
Jaakko Niemelä - Kitara, taustalaulu

perjantai 11. lokakuuta 2013

Uusi biisi: "Elisabeth"

Uusi biisi – "Elisabeth" – on nyt kuultavissa.

"Musta koira" on myös edelleen kuunneltavissa, ja se onkin saanut mahtavan määrän kuuntelua lyhyessä ajassa – kiitos teidän kuulijoiden! Laitamme taas uutta musaa ulos, kun miksausvelho on suosiollinen.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Mikä ihmeen musta koira?



Tätä kirjoitettaessa Musta koira -biisi on ollut kuultavissa bändin Soundcloud -sivulta alle vuorokauden, ja olette kuunneleet sitä yli 200 kertaa. Mahtavaa! Siitä inspiroituneena päätin jakaa ajatuksiani biisin tekstistä, ja ajatuksista sen taustalla. Omaa tekstiä on aina konstikasta analysoida, mutta yritetään.


Musta koira

On jo valmiiksi ikävä
viimeinen matka, viimeinen laulu
vailla viimeistä sanaa
pilkut putoaa lauseisiin
viereisellä laiturilla
joku liitää syliin, palaa kotiinl,   
katson kuvajaista ikkunassa
sen takana yö kalpenee

otan sanani takaisin
en ole vahva yksin
kai koko poljettu elämä
on lastattu yllätyksin
pirun selkeä näkemys
narussa kunnes irtoaa
musta koira
musta koira
narussa kunnes irtoaa

musta koira irti villi kaiken iän

hullun elämän kauniissa puussa
vuodet on uurtaneet jäljet kaarnaan
talven tuulessa jäätävässä
soi hiljaa elävä ääni
se on siinä, mutta tässä
mun koko elämä on päättymässä
onko päässä se musta aukko
kun hidastuu taivas ja kuu

musta koira villi irti kaiken iän

otan sanani takaisin
en ole vahva yksin

musta koira villi irti kaiken iän



Mikä ihmeen musta koira?

Punaisen kuningattarelle periaatteelle kirjoittamassani Musta koira -tekstissä tarinan puhuja on jumittunut elämäänsä; asiat ja ajatukset pyörivät muuttumattomana luuppina. Eteenpäin pitäisi päästä, mutta minne? Miten? Ajan kuluessa raskaat askeleet ovat kuluttaneet tutut polut urille. Se on tuttu tie, mutta jokin on muuttunut: näyssä polku muodostaa noidankehän. Tuttujen kuvioiden tuoma turva väistyy rauhattoman tyytymättömyyden tieltä.

Musta koira odottaa pimeässä puiden rajassa. Se on hengittävä höyryävä olento, jota me kaikki toisinaan ajattelemme. Se on uskollinen kumppani, joka valpastuu, kun elämä on käännekohdassa; kun aika on ajanut jonkin jakson elämässä päätökseen, mutta uusi ei ole vielä alkanut.
Kun näemme itsessämme ja läheisissämme ajan hampaan jäljet. Kun mietimme omaa väliaikaisuuttamme ja kuolemaa, haukahtaa musta koira iloisesti ja tulee vierelle. Kuka jätti koiran kytkemättä?

Musti tasuttelee uskollisesti vierellä silloin, kun raskas kuorma painaa sydäntä. Kun on jumissa, eivätkä asiat tunnu koskaan muuttuvan. Voiko tämän tunteen takana olla jotain muuta? En tiedä mitä teen! Oliko tämä elämä sitten tässä? Anna tassu.

Elämän noidankehistä voi löytyä myös lupaus niiden murtumisesta.
Mustassa koirassa lupaus koskee lähtemistä. Odotusta seuraa jotain muuta kuin onnea omien käsien ulottumattomissa: muutospelkoa, pimenevää yötä. Koira pääsee irti ja säntää aamuun. Kuolema ja elämä lyövät kättä. Jokin vanha päättyy ja uusi alkaa.

Kirjoittamiseni keskeytyy, kun kissa kömpii unisena syliin. Se haistelee tuttuja tuoksuja ja köllähtää. Rapsuja. Kissa kuulee jotain ja jatkaa matkaa. Jossain soi tuttu sävelmä, joka muistuttaa uusista aluista. Mustaa koiraa ei näy.


LISÄKSI:

Mustan koiran ja muita edistyksellisiä pop-kappaleita voit kuulla livenä Punaisen kuningattaren periaatteen keikoilla tänä viikonloppuna:

4.10. Tampereen O'Haras Freehouse https://www.facebook.com/events/569651766416638/
5.10. Seinäjoen legendaarinen Warttibaari https://www.facebook.com/events/566812353385385/


 BONUS:

Sarjassamme "rakkaalla lapsella on monta nimeä", PKP:n laulaja Mokka tutkiin Mustan koiran protagonistin arkisia ulottuvuuksia:





lauantai 28. syyskuuta 2013

Kiitoksia yleisölle.


Rokki. Festivaali. Keikka. Rokkifestivaalikeikka. Rapurock alkoi sateisena. Takahuonetta simuloivasta teltasta jaksoin ihmetellä järjestäjien zeniläistä suhtautumista sateessa ja mudassa työskentelyyn. Kaunista oli se.
Matkalla Oulaisiin pidimme autossa random c-kassu -levyraadin. Kärkisijat veivät puolalainen punkyhtye Eye for an eye kappaleellaan "Otwórz drzwi" ja Juice Leskinen kappaleellaan "Mussoliini perusdiini". Skid row:n kappale "Big guns" vakuutti myös päätyen sijalle kolme. Visassa viimeisiksi jäivät Lord of dance jollain käsittämättömällä etno-kliklop-hei, mulla on eka syntikka -räpöstyksellä, Eric Claptonin päätyessä bluesillaan suurin piirtein samaan tulokseen ja pisteisiin.

Saimme tehdä tapahtuman ainoan oikean tsekin, koska meillä oli isokokoisin kokoonpano. Testasimme miten lavarakenteet kestävät painoamme. Ei sentään, ääntentoistolaitteiden toimuvuutta ja signaalitietä kokeilimme. Hyvin toimivat ne. Sade ei kuitenkaan näyttänyt laantuvan. Kun olin jälleen kerran astunut vesilammikkoon, otin yhteyden vanhaan tuttuuni Saatanaan. Löytyisikö sieltä apuja sateen lopettamiselle? Sade jatkui. Ehkä Hänen toimivaltansa ei riitä sadeasioissa, tai sitten sielunvihollinen oli liian kiireinen.

 ( (C) Juuso Samuli Haarala)
Viston ja Nuorten marttyyrien keikkojen aikana yleisössä näkyi sateenvarjoja, hyväksyvää pään nyökkimistä ja mustanruskeaa mutaa vasten kauniisti piirtyvä salskea, alaston miesvartalo. Kuuntelin sujuvasti toisella korvalla autoradiosta Ruuskasen akan pojan ja Pitkämäen saavutuksia keihäsurheilun saralla.
Soitimme kolmantena yhtyeenä tapahtumassa, eli kolmanneksi viimeisenä, eli keskimmäisenä. Sormet hieman kohmeessa ryömin lavan alta ja nostin efektipedaalit sadesuojastaan lavalle. Sadekin oli vaihtunut kevyeksi pisaroinniksi ja vaikutti siltä, että se loppuisi pian tyystin. Oliko käytetty sieluni kelvannut sittenkin Saatanalle?

 ( (C) Tatu Ollanketo)

 ( (C) Tatu Ollanketo)

Biisilistan tekeminen keikalle tuntuu olevan aina enemmän tai vähemmän hakuammuntaa: aloittaako raskaalla biisillä yrittäen "tyrmätä" yleisön heti aluksi, vai kokeillako jotain kevyempää lähestymistapaa? Tällä kertaa päätimme aloittaa yleisölle ja bändille mahdollisimman hankalalla kappaleella. Nyt, kuukausi jälkeenpäin voin myöntää, että olipa kyllä paska aloitus.
Biisi meni aikalailla yleisöltä ohi ja sen kärkeen soittaminen kohmeisin sormin mukiinmenevästi oli, no, hankalahkoa. Paskan möin, mutta mitäpä siitä. Puhun siis vain omasta puolestani, muut soittivat varmasti täydellisesti (kyllä se aika penkin alle meni muiltakin, toim.huom.) No, eteenpäin.

Keikan puolivälin tienoilla Saatana lunasti pyyntöni ja vilautti auringonmollukkaa pilvenraosta. Positiivisuus valtasi mielen, soitto sai uutta puhtia, tuore veri pumppasi sormia. Tuli lämmin. Tämähän on ihan mukavaa. Havahduin huomatakseni että unohdin laulaa taustalauluja. Skarppausta Jaska, skarppausta. Loppukeikka menikin sitten varsin kivasti omalta osaltani, en kyllä muista mihin se päättyi ja miten, mutta yleisö taputti ja joku osti meiltä paidan


 ( (C) Juuso Samuli Haarala)
Jälkeemme esiintyivät disko-pop-punk-ihme Eläin, jonka jälkeen illan ja kaiken (festari järjestettiin viimeistä kertaa) Väinölänrannassa päätti Radiopuhelimet, joka puristi yleisöstä viimeiset kiljupisarat rujon ja pelkistetyn groovenyrkkinsä syleilyssä. 

Järjestäjät hellivät yleisöään vielä yhdellä keikalla ravintola Medusassa Oulaisten keskustassa. Medusassa hengailu vaati teollisuusliuottimien ja pitkän päivän turruttamalta paljon. Silmät pysyttelivät kuitenkin auki, sillä perämeren Talking Heads, Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, soittaisi vielä jossakin päin baaria. Ja kuinkas ollakaan: pistäytyessäni miestenhuoneessa kuulin tuttuja säveliä ilmanvaihtokanavaa pitkin. En vaan meinannut löytää Medusan oikeaa lonkeroa keikan nähdäkseni. Onneksi puolituttu muusikko ohjasi kysyttäessä ("mikä **ttu tämä luola oikein on, missä se **tun THJKB soittaa, auta") minut oikeista ovista sisään. Valtavan hallin lavalta tuttu hittikimara värisytteli tärykalvojani. Pitkä keikka. Mukana Tuuli Meijerit.  Ehkä paras keikka mitä olen nähnyt THJKB:ltä.
Ja olen nähnyt aika monta. Keikan jälkeen lähdimme muutaman kollegan kanssa etsimään majapaikkaa "jostain tuolta joen toiselta puolen."

Viikon päästä oli vuorossa Oulu ja TubaTuba on hassu uutuus Oululaisessa soittoruokaloiden tarjonnassa. Tuba on itseasiassa soittoruokala sanan varsinaisessa merkityksessä koska, harvinaista kyllä, siellä voi sekä soittaa että ruokailla. Hyvää ruokaa, suosittelen. Lisäksi soittomahdollisuudet ovat vallan mainiot. Akustiikka on hyvä ja tupakoitsijoille on varattu ulkoa kerrassaan mielettömän kokoinen patio. Terassi. Patio. Terassi. Patio. Rakkaalla lapsella on Oulussa kaksi nimeä. 

Totesimme esiintymislavan hyväksi, joskin meille hieman pieneksi. Kun siirsimme koskettelusoittimien ja syntetisaattoreiden operoijan lavan sivuun lattialle, mahduimme juuri ja juuri asettumaan esiintymisasentoihimme. Tuba oli hoitanut paikalle riittävän äänentoiston lisäksi monikanavamikserin ja miksaajan, joka hoiti hommansa varsin mallikkaasti. Kiitos vielä Eetulle!
Soittoaikamme oli tavasta poiketen huomattavan aikainen ja osui aika haastavaan rakoon: keikan kanssa päällekkäin sattui Ilmakitaransoiton MM-kisat (ilmaistapahtuma) ja heti keikan jälkeen Absoluuttinen Nollapiste aloitti toisessa soittoruokalassa. Epäilin vahvasti, että nyt saattaa tulla osaltamme hiljainen ilta. Parisenkymmentä minuuttia ennen virallista aloitusaikaa paikalla oli vain pari kaveria ja sukulaista. Ei perkele, näinpä tietenkin, ei ketään. Vaikka on vapaa pääsykin.

Oululaiset ovat kuitenkin täsmällistä ja ekologista porukkaa, sillä noin viisi minuuttia ennen aloitusta ravintolan ympärille alkoi suihkia polkupyöriä ja Tuban tiskille muodostui massiivinen olutjono. Istumapaikat täyttyivät viimeistä myöten. Show käyntiin! Ensimmäiseksi biisiksi valitsimme tällä kertaa keskivaikean, keskitempoisen ja keskiraskaan kappaleen, ja se toimi paremmin kuin viikon takainen valinta. Lavalla oli oikein hyvä soundi ja soitto kulki mukiinmenevästi. Järjestimme myös arvonnan keikan aikana: yleisö sai osallistua palauttamalla tapahtumaflyerin laatikkoon nimensä kera. Kysyttäessä keltään ei kuitenkaan löytynyt kyseistä lirpaketta, ei vaikka lentolehtistä oli jaettu miltei naapurikylässä saakka. Vähänkö noloa. Muutenkin hetket biisien välissä menivät jotenkin ihmeellisesti. Jostain syystä olen päätynyt bändissä siksi tyypiksi, joka puhuu jotain biisien välissä (paino sanalla jotain). Voi sitä mitäänsanomattomuuksien tulvaa minkä äänihuuleni muokkasivat juuri ja juuri ymmärrettäväksi suomen kieleksi, mitä sitten jorisin yleisölle biisien välissä. Parempi olisi olla hiljaa, mutta kun ei osaa. Aiheina olivat muuten mm. kivekset ja helikopterit. 
No mutta: jos välispiikit olivat epämääräistä romumetallia niin itse asia, eli musa oli rautaa. Ainakin itsestä tuntui siltä ja myös yleisö vaikutti olevan vallan mielissään.

Välispiikkien lisäksi myös idea encoresta tuntuu henkilökohtaisesti jotenkin hölmöltä. Juuri kun on saavutettu kliimaksi hienosti rakennetussa keikkasetissä, lopetetaan homma ja mennään kykkimään verhon taakse, josko joku alkaisi taputtaa ja loput yleisöstä seuraisi rytmissä läpsytellen mukana. Tämä tietty palkitsee, mikäli on oikeasti jo häipynyt lavalta ja yleisö vaatii takaisin. Ikävän usein vain näkee, että bändi leikkii lopettavansa – ja yleisö leikkii haluavansa sen takaisin. 
PKP:lla asiaan on lisäksi vielä se näkökulma, että koska lavalla on usein meille ahdasta ja sieltä poistumiseen takahuoneeseen (siihen yleisövessan oven kulmalle) ja palaamiseen takaisin kuluu tuskastuttavan kauan aikaa, puuttuu encorestamme useimmiten asiaan olennaisesti kuuluva lavalta poistuminen.

Näinpä ollen Tuban yleisön yllättäen vaatiessa lisää pysyimme lavalla ja soitimme vielä yhden kappaleen. Kiitoksia Oulu ja Tuba. Oli huisia, otetaan joskus uusiksi.

Taas olisi keikkoja ja encoreja sitten luvassa. Molemmat tapahtuvat katutason alapuolisessa tilassa: Tampereella O´Haras freehousessa (Big titsiä vastapäätä) ja ihmisten kaupungissa Seinäjoella, Bar 15:ssa.

Keikat Facebookissa:

4.10 O´Haras Freehouse (Tre)

5.10 Bar 15 (Sjoki)

Tulkaa sankoin joukoin ihmettelemään bändiä ja uusia biisejä.




sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Keikkahommiin


Tervehdys taasen! Levymme miksaukset valmistuvat vähitellen. Paljon on nauhoitettu ja säädetty. Hermojen palamisen rinnalla ovat kulkeneet niin onnistumisen tunne kuin vahva usko hienon Pkp -levyn valmistumiseen. Kaikki kolmetoista ihan uutta musiikkikappaletta ovat vielä säilyttäneet mahdollisuutensa päätyä levylle, eli aivan suuria kardinaalimunauksia emme ole ilmeisesti äänittäessämme tehneet.
Koska itse levy sitten julkaistaan? Heti kun se on valmis, eli täsä pikkuhiljaa relax.

Levyä odotellessanne kaikki te rakkaat fanit, kuuntelijat, levymogulit ja ihan tavalliset ihmiset, voitte saapua ihmettelemään PKP:ta seuraaviin soittoruokaloihin:






Buukkailemme lisää keikkoja syksylle 2013 kuumeisesti, jos haluat PKP:n keikalle, ota yhteyttä punainen.kuningatar@gmail.com .

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Keikkailu on ihanaa.



Hervanta, torstai 18.4.2013. Lämmittelimme Riutta -orkesteria Varjobaarissa.

Keikkapaikkana Hervannan Varjobaari on – no – erilainen. Lavaa on korotettu parikymmentä senttiä lattiasta ja se on yllättävän iso, mutta osa lavasta sijoittuu hassusti seinän kulman taakse. 
Lavan etureunassa on tolppa, jonka taakse ramppikuumesta kärsivä artisti voi piiloutua. Äänentoisto yleisölle ja lavalle on pienehkö: lavalla on yksi monitori ja baariin päin kohtuulliset laulukamat. Laulukamoista on tosin tällä kertaa toinen puoli pimeänä.
Takahuoneen virkaa toimittava sali on valtava suhteessa baarin kokoon. Itse asiassa yhdessä viereisen saunaosaston kanssa se on jonkin verran isompi kuin itse kapakka. Henkilökunta on ystävällistä ja roudaa kitisemättä ruokaa ja olutta rocksankareiden kiduksiin. 

Keikan alkuun asti jatkunut pieni piuhasäätö vie huomioni pois mahdollisesta jännityksestä. Mutta mutta: ensimmäisen megapsykedeelinenkrautrokhuhhuh -biisin aikana pieni hirvitys hiipii molempiin aivopuoliskoihin.

Lavasoundi tuo mieleeni oululaisen ravitsemusliikkeen wc-tilojen betonilattian piikkauksen. Kitara ei kuulu. Rummut kuuluvat, ja etäisen kuminan tunnistan bassoksi. Saksofonisti soittaa puolen metrin päässä, mutta ääntä en kuule. Toivon, että baarin puolelle kuuluu jotain järkevää. Pakko mennä ihan lihasmuistilla tämä veto. Keikan loppupuolella alan erottaa jonkinlaista balanssia soittimien välillä, ja käsittääkseni soitamme samaa kappaletta ihan samasta kohtaa. Win! 
Yleisö taputtaa ja ostaa kaksi levyä. Osuutemme illan musisoinnista on ohitse; ei parasta PKP:ta tällä kertaa, mutta selvisimme maaliin asti. 
Keikan jälkeen joku toteaa, että "kuulosti musikaaliselta", ja talon miksaaja mainitsee, että tarvitsisimme oman miksaajan. Äläpä muuta sano. Voin suositella Varjobaaria lämpimästi niin soittajalle kuin yleisöllekin. Arvelisin, että paikassa toimii parhaiten hieman hiljaisempi ja akustisvetoisempi musiikki. Keikan jälkeen kuittaamme 50€ lipputuloja. Läheisen huoltoaseman bensiiniautomaatti ahmaisee summan kokonaisuudessaan, ja kaasutamme kohti Oulua. 
Todistan jälleen kerran yöllisen Nelostien tappavan tylsyyden. Onneksi minulla ei ole ajokorttia, minulla on viinipullo. 


Oulu. Perjantai 19.4.2013. Meitä lämppäsi ekalla keikallaan oululainen The Trash.

Herään onnellisesti treenikämpiltä joskus puolenpäivän jälkeen. Ah, pitkään nukuttu yö. Roudailu illan keikkapaikalle, Nuclear Nightclubiin, tapahtuu kuulemma kuudelta. 

Edellisiltana soitimme pääasiassa Riutan soittokamoilla. Tänään soitamme omilla kamoilla, joten roudailuakin on luvassa enemmän. Kaksi reissua henkilöautolla ja kamat ovat keikkapaikalla. On mukavaa kasailla kaikessa rauhassa soittorojumme asialliseen ojennukseen. Basistillekin saamme oikein kaksi kaappia tanaan. Puitteet ovat rock. Teipaan pari huilua mikkiständiin. Kyllä, minulla on kaksi tinapilliä mukana keikkasetissä. Aion hankkia niitä lisää, ja jopa soittaa niitä. Laulajamme Mokka kasaa oman äänijärjestelmänsä lavalle. Systeemiin kuuluu Theremin (mallia karvalakki), jonka signaaliketjuun kytkemme särön ja delayn. Tulilla on perus-laulumikrofonin lisäksi toinen mikki kaikua varten. Tuloksena on psykedeliaa! Meitä on monta, ja niin tämäkin lava tulee yllättävän täyteen.

Salimikserin takana touhuava kaveri vaikuttaa loistotyypiltä. Hän säätää ja viilaa, ja saakin vallan mainion lavasoundin aikaan. Se on elintärkeää, sillä huomaahan sen, mikäli bändi ei kuule itseään lavalla. Myös saliin suuri ensemblemme kuulostaa selkeältä. Kaikki on kunnossa ja lähdemme pizzerian kautta Snooker Timeen odotusoluelle. Josko sitä alkaisi jännittämään? Keikkapaikalle palatessa kaikkia muita, paitsi minua ja rumpaliamme Anssia, näyttää jännittävän. 

Kello on kaksitoista yöllä. Keikka alkaa. Eilisestä poiketen aloitamme popkappaleella. Ensimmäisen biisin loppupuolella kitarastani menee kieli poikki ja joudun turvautumaan varakitaraan, jolla en pahemmin ole soittanut. Kyseessä on sellainen Epiphonen ruoskakitara. Miksi aina täytyy sattua jotain! Nyt setistä jäävät pois kaikki hienot rautalankatyyliset vibrakampivemputukset. No, ei voi mitään, pakko mennä sillä mitä on.

Soitamme toisen popkappaleen. Yleisö näyttää lämpenevän hitaasti, läpsyttelee käsiään ja tapailee tanssiliikkeitä polyrytmisten kappaleidemme tahtiin. Muistan jonkun sanoneen, että Oulussa yleisö lämpenee vasta, kun niille vittuilee. Vittuilun sijaan bändi avaa psykedeliahanaa. No niin, hyväksyvää voihkintaa alkaa kuulua yleisön seasta, joku jo kosiskelee Mokkaa. Olemme selvästi oikeilla jäljillä. Soitamme lisää psykedeliaa, krautrokkia ja sitä meidän omaa "progee". Saamme yleisön hyväksynnän. Porukka tanssii. Olen positiivisesti yllättynyt.

Tämä on siis ensi kerta, kun Oulussa kuullaan näitä uusia biisejä ja uutta laulajaa. Hyvin  uppoaa! Poistuessamme lavalta meidät suorastaan huudetaan takaisin. En ole koskaan oikein ymmärtänyt encoren tarkoitusta. Miksi sitä pitää välillä mennä kyykkimään jonnekin verhon taakse, vain ängetäkseen takaisin lavalle. Outoa touhua. No, ehkäpä ymmärrys nyt karttuu, koska paluu lavalle tuntuu luontevalta. Tämä todennäköisesti siksi, että olin ihan oikeasti jo menossa takahuoneeseen, mutta porukka taputti meidät takaisin. Kiitos Oulu. Opin taas jotain. Soitamme vielä kaksi kappaletta, yhden uuden ja toisen ensimmäiseltä levyltä. Olipa mukava soittaa myös vanhempi piisi, Syyllisyys, kikkareeksi kakun päälle.

Keikan jälkeen Oulun muusikoiden kermavaahto käy onnittelemassa täydellisistä stemmalauluista. Mahtavaa! On niitä treenailtukin. 

Kaikki onnistui hienosti. Kaiken kaikkiaan oli aivan mielettömän hienoa soittaa yleisölle ja olla samalla lavalla bändin kanssa.

Seuraavaan keikkaan...

                                Kuvat ( (C) Tatu Ollanketo)

P.s. Jos jollakulla on kuvia tai videota noilta em. keikoilta, niin laittakaa meille vaikka linkkiä: punainen.kuningatar (at) gmail.com







tiistai 16. huhtikuuta 2013

Keikkahommia.


On kulunut jo tovi viime blogipostauksesta. Kevätsää tunkee lumikasoihin piiloteltuja koiranpaskoja teiden pientareille. Ilmaan kohonneet pienhiukkasmäärät riemastuttavat jalankulkijoita. Oulun siltoja tiuhaan polkevat kansalaiset kyttäävät ihmisiä pilkillä Kuusisaaren edustalla; mulahtaako joku kiikkerältä jäälautan tekeleeltä suiston syleilyyn? Syökö kala? Kurainen nurmikko kurkkii jo lumen alta puistojen aurinkoisimmilla paikoilla. Kevät. Mikä ihana tekosyy juopottelulle. Mutta se onkin kokonaan toinen tarina.

Viime blogipostauksen aikoihin olimme juuri äänittäneet isohkon osan levyn saksofoniosuuksista Tampereen Nekalassa. Vain muutamia sooloja jäi uupumaan, kun toimitimme materiaalin muistitikulla miksaajalle. Muistitikulla. Käsittämätöntä, miten parin kuukauden säädön ja uurastuksen tulos voidaan ruikkaista tuollaiselle parinkymmenen euron muovilipareelle. Huh huh. Missä ovat kelat ja nauhat? Missä on Deep Purple? 
No, sama kai se nyt on, ainakin periaatteessa, että millaiseen muotoon se levy on tallentunut. Magneettista nauhaa tai nollia ja ykkösiä, molemmat ovat asioita mystisiä. Tärkeintä on, että musiikki kuulostaa siltä, miltä sen halutaan kuulostavan. Muutaman taustalaulun ja fonisoolon vielä uupuessa materiaali kuulostaa kerrassaan loistavalta. On monenlaista soitinta, tahtilajia, harmoniaa ja tyylilajia.

Tuossa jokunen viikko sitten tapahtui vänkä juttu, kun eräs ystäväni – suuri musaguru – harmitteli minulle facebookin välityksellä, ettei ollut tajunnut lainata levymme syntikkaäänityksiin omaa Arp-merkkistä analogisynaansa. Internetissä kun oltiin, ehdotin, että itse suuri musaguru äänittää syntikan levylle etänä. Lisäjännitystä hommaan toi se, että arvon ystäväni sai vapauden soittaa osuutensasokkona, tai oikeammin kuurona, biisiä kuulematta. Annoin ainoastaan ohjenuoran, jossa oli kuusi säiettä:

1. G-duuri
2. Tempo n. 80 bpm
3."Itsekeskeistä rakkautta apokalypsin jälkeisellä aavikolla."
4. "Älä tee mitään vahvaa melodiaa. Mut tee niinku tahdot."
5. Square
6. 80% noisea, mutta vain hetkittäin.

Näillä ohjeilla syntyi syntetisaattoriraita, jonka latauslinkki napsahti sähköpostilootaani 22 tuntia myöhemmin. Oli sikahyvä. Kuulette sen kyllä piakkoin.

Sellaista äänityksistä. Levy on miksausvaiheessa, toki jotain varmasti vielä äänitetään. Ostin netistä sellaisen mini-thereminin, joka saattaa löytyä levyltä. Odotan innolla, mitä Anssi saa aikaan miksauspuolella.

Mutta niin, keikkahommia: tammikuussa, 25. päivä armon vuotta 2013 esitettiin Tampereen 
O´Harasissa ihka ensimmäinen julkinen akti bändin uudella kokoonpanolla. Laulut laulaa nykyään Mokka. Keikka meni vallan mainiosti, eikä edes jännittänyt, kumma kyllä. Setti kesti kolmisen varttia ja sisälsi pelkästään uutta materiaalia, vaikka joku yleisössä vaatikin ensimmäisen levyn biisejä.

Seuraavaksi on vuorossa Pohjois-Euroopan kiertue: Tampere-Oulu (onhan se kiertue pienikin kiertue). Seuraava keikka on Tampereen Hervannassa (tämä pitää ilmeisesti mainita erikseen) torstaina 18.4.2013. Mukana on juuri levynsä Suomen Musiikki Oy:llä julkaissut Riutta. Toimimme keikalla lämmittelijän roolissa, ja aloitamme tasan 22:30. Tulkaa ajoissa ja ottakaa kaverit messiin.

Hervannasta suuntaamme kohti henkistä ja fyysistä Perämerta, Peräpohjolan Spartaa, Oulua. Keikka on Nuclear Nightclubissa perjantai-iltana 19.4.2013. PKP:n lisäksi iltamissa soittaa uusi oululainen bändi, garagepunkvoodoobluesia veivaava The Trash. The Trash aloittaa 22:30, sen jälkeen PKP. Luvassa on jännä ilta.

On kovin mielenkiintoista soittaa keikka Oulussa, koska tuntuu kuin edelliskerrasta olisi ikuisuus. Onhan siitä aikaa. Viikonloppuna pidetyt treenit lupailivat hyvää, jos ei ole uskominen siihen, että hyvää reeniä seuraa paska keikka. Nääää. 

Kosketinsoittajamme Jouni on ohjelmoinut noin miljardi soundia järjestelmäänsä. Kaikupedaaleihin on ostettu pattereita ja theremin ulisee melkein hallitusti. Taustalaulutkin ovat hallussa (niinhän minä luulen). Ei voi kuin luottaa siihen, että bändi alkaa olla oikeasti iskussa. Myös työmoraali on kohdillaan, sillä sunnuntaina periaattaret, jotka eivät olleet yöpyneet treenikämpillä, astelivat sisään aamulla tasan kello 09:00 ja pakottivat lopun jengin soittamaan. Sikamaista natsisekoilua, mutta toimii. Puolilta päivin setit oli vedetty läpi, ja oli aika ottaa bändikuva. Tästä on hyvä lähteä.



lauantai 16. maaliskuuta 2013

Rakas studiopäiväkirja, osa 16.


On kulunut hetki aikaa siitä, kun digitaaliset mustetahrat viimeksi roiskuivat päiväkirjamme sivuille. On siis aika päivittää tapahtumia. Väännetään siis tikusta asiaa – tai saksofonin päreestä.

Saavuin rautahevosen uuman päällä uupuneena Tampereelle Oulun äänitysten jälkeen. Ajattelin hemmoitella perhettä, soittajia ja ennenkaikkea itseäni pitämällä pientä taukoa äänityksistä. Ei sillä, etteivätkö asiat sujuisi jouhevasti levyn teon tiimoilta. Suurempia vastoinkäymisiäkään ei ole ilmennyt, mutta jotenkin en vain meinannut jaksaa. Hemmoittelu kestikin seuraavaan aamuun, kunnes saksofonistimies Matias Topi ilmoitti varanneensa harjoitus- ja äänitystilan käyttöömme koko illaksi. Ei auttanut kuin mennä painamaan punaista namiskuukkelia torvimiehelle.

Puhallinsoitinstudiomme ei ole ihan sitä High-end -osastoa. Tila on kyllä aika korkea, mutta myös hivenen kaikuisa. Itse asiassa kovinkin kaikuisa, mutta tilasoundi ei tee ollenkaan pahaa puhaltimille, ei ainakaan kovaäänisemmille vaski-ja puupuhaltimille. Puhaltimet jopa tarvitsevat nauhoitettaessa vähän tilaa ja aikaa ympärillensä soidakseen äänitteellä terveellä tavalla. Ahtaassa, kuolleessa tilassa niiden äänenväri ja atakki jotenkin, no kuolevat. Tästä asiasta voi varmasti joku olla eri mieltä, mutta me askellamme näin.

Välillä toki toivoisin olevani jossain ihan äänitystä vartavasten rakennetussa tilassa, toisin kuin tässä entisen teurastamon kellarissa sijaitsevassa sähköpääkeskuksessa. Seinän takana on punttisali, josta kantautuu nauhalle primitiivisiä karjahduksia ja metallin kilahduksia, kun sataviisikymmentä kiloa rautaa tiputetaan lattialle parin metrin korkeudesta. HNNNURRGHH...... KLÄNNGGG!!!
Miten nuokin bodybuilderit jaksavat pumpata myöhään yöhön? Keitä he ovat? En ole koskaan nähnyt noita mystisiä ja eeppisiä raudannostajasankareita, ainoastaan heidän sikakalliit Bemarinsa pihalla, ja maahan jääneet Hesburger-aterian kuoret, tyhjät rasvaton maito -purkit ja raejuustopaketit.

Ohuesti eristetyn toisen seinän takana on toinen treenikämppä, josta saattaa ennalta arvaamatta räjähtää rock-helvetti käsiin juuri silloin, kun on saanut äänityslaitteet kasaan.

Oman lisäkampituksensa äänitysaikatauluhin tuovat yhteiskunnan vaatimukset työaikoineen. Lähes poikkeuksetta pääsemme aloittamaan äänitykset vasta iltamyöhään, sillä varauksella, että bodarit tai rokkarit naapurissa eivät ole sparraustuulella. Kun on päivän orjana kantanut    kultavarantoja babylonin hirmuporvarin kinttujen juureen, ei välttämättä illalla enää ole ihan terävimmillään noin niinkuin soittajana ja varsinkaan, kun pitäisi levylle saada skarppia materiaalia.

Kasasin seuraavanlaisen setin fonin äänittämistä varten: Neumannin TLM 103 fonin etupuolelle noin 80cm päähän itse instrumentin suu-osasta, kellosta. Asetin mikin noin oman korvani korkeudelle ja tilttasin sitä hieman alaspäin. Tällä tavoin fonin soundi ehtii syttyä tilassa kokonaisvaltaisesti ennen mikrofonin kalvoa ja tulee suhteellisen luonnollisesti taltioiduksi. Mikrofonia ja ständiä liikuttamalla vasemmalle ja oikealle voi hallita vähän tilasoundia ja sitä, kuinka paljon soittimen läpät ja niiden ränkyttäminen kuuluvat nauhalle. Jos äänität tuplauksia tai stemmoja samalla fonilla, niin suosittelen siirtelemään tuota kauemmaista mikkiä eri raitoja/stemmoja äänitettäessä. Näin saadaan vähän ehkäistyä sellaista outoa chorus-soundia joka syntyy, kun laitetaan kaksi samassa tilassa, samalla puhaltimella äänitettynä raitaa soimaan päällekkäin.

Neumannin lisäksi nauhoitin fonin vielä läheltä, kellon edestä. Näin foni tavataan livenä monesti mikittää. Tämä ei ole itse instrumenttia ajatellen kovin kunnioittava tapa toistaa tai taltioida sen soundia; se on vähän niin kuin kaveri puhuisi suoraan korvaan viiden sentin päästä. Kyllä siitä selvää saa, mutta soundi voipi olla vähän luonnoton tai ainakin vittumainen. Fonin tapauksessa tällä mikityksellä soundista saa todella nenäkkään. Mitä pienempi foni, sitä nenäkkäämpi soundi. Ei sillä, etteikö tuo jopa  sopisi johonkin musiikkityyliin. Meille ei kuitenkaan. Lähisoundi on kuitenkin hyvä taltioida, sillä se  tarjoaa varsinkin meidän rokkimölyssämme tarpeellista erottelukykyä ja terävyyttä soundiin. Kokeilin äänittää läheltä nyt siten, että laitoin kolme mikrofonia (Shure SM58, Sennheiser e906 ja Oktava Mk012) ihan fonin kellon eteen puoliympyrään siten, että keskellä ollut 58 osoitti hieman yläkelloon ja laidoilla olleet mikit hieman alakelloon, kuitenkin suunnattuina suurinpiirtein kellon keskelle. Nämä kolmen mikin äänet sitten yhdistin miksauspöydässä yhdeksi äänitettäväksi soundiksi. Hyvä tulee.



Etenimme tahkoten osuuksia talteen hitaasti ja hivenen epävarmasti. Huomasimme, että fonisooloja jäi pahemman kerran soitamatta. Osaksi syynä oli päivän ehtiminen pitkälle ja väsymys, mutta suurempi ja vakavampi syy hidasteluumme oli huulillamme.

Päreet, nuo puiset osat, jotka laitetaan fonin suukappaleen alapuolelle. Niitä sitten päristellään ja siitä sitten muodostuu se äänenväri mistä saksofoni tunnistetaan. Nyt päreet kusivat. Voitteko kuvitella, nuo bambusta kopiosorvatut puulirpakkeet maksoivat 20€/viisi kappaletta. Vaikutti siltä, että noista viidestä päreestä aina 2-3 oli  käyttökelvottomia. Ne eivät soineet. Päreet näyttivät kyllä ihan normaaleilta. mutta eivät toimineet. Muut kielet toimivat hetken, mutta alkoivat sitten menettää otettaan. Soundi muuttui pyöreäksi ja puisevaksi. Tämä on erityisen hankalaa kun äänitetään levymatskua ja biisin alussa foni kuulostaa ihan eriltä kuin lopussa.

Kuvitelkaapa, jos olisitte vaikkapa kitaristi, tai viisikielinen basisti. No niin, menette hyvinvarusteltuun soitintarvikeliikkeeseen ja ostatte muutaman kielisetin á 20€. Reeniksellä tai studiossa huomaisitte, että joka setistä puolet kielistä on käyttökelvottomia. Järki lähtisi ja rahat. Eikä yksikään kielifirma pysyisi pystyssä jos tuollaista tekisivät.




Tässä on jokin saatanallinen salaliitto. Jospa ahneen saksofonipärefirman osakeanti ei ollutkaan sellainen kuin oli odotettu, ja jotain täytyi keksiä tilanteen kohentamiseksi. Ehkäpä nuo ahneet päretehtaan johtajat eivät jaksaneet odottaa, että bambut kasvaisivat tarpeeksi isoiksi, vaan korjasivat ne jo versoina.  Ehkä he näännyttivät työntekijänsä niin pienillä vapaa-ajan, palkan, ravinnon ja puhtaan ilman annoksilla, että nämä raukat eivät jaksaneet valita parhaita bambunvarsia, eivätkä veistellä laatuvaatimusten mukaisia päreitä maailmalle. Ehkä rahaa tuli hetkessä kasoittain ja maailman musiikkiliikkeet täyttyivät näistä veripäreistä ja nyt huomaamme tuloksen.
Huonosti tehty nuori, liian nopeasti kasvanut bambu oli tuottanut saksofoniimme päreen, joka ilmeisesti kostuu liian nopeasti ja läpikotaisin soitettaessa, ja menettää otteensa.
Äänityssessio pysähtyi. Päreet paloivat. Niillä oli aivan turha äänittää. Odottelemme että uusi ja terve bambu kasvaa tuolla jossain, että saamme siitä toimivan päreen. Tai sitten vaihdamme päremerkkiä. Voikohan fonipäreitä tehdä vaikka koivusta?

Stemmalauluista.  Olen käynyt harjoittamassa taustalaulantaa yön pimeinä tunteina, vaihtelevalla menestyksellä. Periaatteessa ja teoriassa homma on suhteellisen yksinkertaista: kuuntelen liidilaulun melodian ja laulan siihen sopivan rinnakkaisäänen harmoniassa. Sitten valitsen biisin tunnelmaan sopivan tyylim laulaa ja annan mennä. Mitä enemmän kamaa biisissä on ennestään, sitä pienempi on mahdollisten stemmasävelten määrä. Helppoa, eikö totta?

Muutamassa päivässä laulelin, ulisin, inisin, karjuin ja murisin stemmalaulut paikoilleen. Ihan itse, itse itseäni äänittäen. Omien laulujen äänittäminen ei välttämättä ole paras idea, varsinkaan kun en ole laulaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Sitä ei ole välttämättä tarpeeksi ja oikealla tavalla kriittinen omia tekosiaan kohtaan.

Laulajamme Mokka tuli paikalle tarkkailemaan stemmalaulujani. Tutustuimme äänittämääni osuuteen. Hiljaiseksi näemmä veti. Sitten sanaisen arkun sarana narahti: stemma oli kuulemma liian korkea eikä tarpeeksi "murrr" oikeassa kohtaa. Kohtapuoliin koko biisin taustalaulut oli laulettu uudestaan. Oikeassapa Mokka oli, stemma oli nyt paljon parempi. Saapi nähdä käykö samoin muidenkin kappaleiden kanssa. Toivotaan, sillä ainakin näistä stemmoista tuli oikein ohjattuna mainiot.

Vieläköhän sitä jaksaisi äänittää? Pakkohan sitä on, mutta tässä vaiheessa tapahtukoon välimiksaus. Nollaan projekteista ne vähät plugarit joita äänitysvaiheessa käytettiin. Poistan kaikki volumet, panoroinnit ja ylimääräiset raidat ja siirrän puhdistetut projektit muistitikulle. Muistitikun jemmaan treeniksen peilikaappiin, sieltä miksaaja Anssi (myös rummut toim.huom) käy sen noukkimassa ja aloittelee välimiksaukset mahdollisimman pian.

Kohta levyn sisällöstä olisi tarjota jotain maistiaista blogin lukijoille.